• TUNTEMATON SOTILAS (2017)

TUNTEMATON SOTILAS (2017)

 

Yli 1 000 000 elokuvakatsojaa!

 

"UUSI TUNTEMATON SOTILAS ON LOISTAVA VIIDEN TÄHDEN ELOKUVA!"

- Iltalehti

 

Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas on Väinö Linnan klassikkoromaaniin perustuva kuvaus jalkaväkiosaston yli kolmivuotiseksi venyvästä sotatiestä Suomen jatkosodassa. Elokuva kertoo Rokan, Kariluodon, Koskelan, Hietasen ja heidän taistelutovereidensa tarinan - miten toveruus, huumori ja halu jäädä henkiin yhdistävät miehiä matkalla sinne ja takaisin. Sota mullistaa niin yksittäisen sotilaan kuin kotirintamalle jääneidenkin elämän ja jättää jälkensä koko kansakuntaan.

Tuntematon sotilas -elokuvan pääosia näyttelevät Eero Aho (Rokka), Johannes Holopainen (Kariluoto), Jussi Vatanen (Koskela) ja Aku Hirviniemi (Hietanen). Muissa rooleissa nähdään lukuisia sekä entuudestaan tuttuja että suurelle yleisölle uusia nimiä, esimerkiksi Hannes Suominen, Juho Milonoff, Samuli Vauramo, Matti Ristinen, Paula Vesala, Arttu Kapulainen, Joonas Saartamo, Andrei Alén, Marketta Tikkanen ja Diana Pozharskaya. Elokuvan käsikirjoitus (Louhimies ja Jari Olavi Rantala) pohjautuu Väinö Linnan Tuntemattomaan sotilaaseen.

 

Ääni:Dolby Digital 5.1Kuva:16:9 Widescreen
Kieli:SuomiPituus (min):180
Tekstitys:Tanska, Suomi, Norja, Ruotsi  
Kategoria:Draama, Sota, Suomalaiset  
Alkuperäinen nimi:Tuntematon sotilasAlue:2 (Eurooppa)
Ohjaaja:Aku LouhimiesIkäraja:16
Tuotantovuosi:2017  
Näyttelijät:Eero Aho, Jussi Vatanen, Samuel Vauramo, Jarkko Lahti, Juho Milonoff

 

TUNTEMATON SOTILAS (2017)

  • Jakelija: SF Film - Warner
  • Tuotenumero: 1201442
  • Saatavuus: Varastossa
  • Formaatti : DVD