Miekkailija - Blu-ray

 

HUOM! Blu-ray levy ei toimi tavallisessa dvd-soittimessa!

 

Yli 50 000 elokuvakatsojaa!

Nuori tuntematon mies, Endel, saapuu Haapsaluun 1950-luvun alussa. Hän on jättänyt taakseen Leningradin valtion urheiluyliopiston pakoillakseen Neuvostoliiton salaista poliisia. Haapsalussa hän saa viran opettajana ja alkaa vetää lapsille urheilukerhoa. Endel alkaa vihkiä lapsia suureen intohimoonsa – miekkailuun. Tämä ajaa hänet törmäyskurssille koulun rehtorin, kommunistisen byrokraatin kanssa. Endel oppii rakastamaan ja pitämään huolta lapsista, joista suuri osa on neuvostomiehityksen jäljiltä orpoja. Miekkailusta muodostuu lapsille itseilmaisun muoto ja Endelistä heille miehen malli. Rehtori selvittää Endelin taustan. Lapset haluavat lähteä Leningradiin valtakunnalliseen koululaisten miekkailuturnaukseen. Endel joutuu tekemään valinnan; viekö hän lapset Leningradiin ja riskeeraa oma
vapautensa vai aiheuttaako hän heille pettymyksen valitsemalla oman turvallisuutensa ja ikuisen pakoilun.

 

Kriitikoiden ylistämän Miekkailija-elokuvan on ohjannut Klaus Härö (Äideistä parhain, Postia pappi Jaakobille), ja käsikirjoittanut Anna Heinämaa. Pääosissa nähdään Märt Avandi ja Ursula Ratasepp.

 

Suomenkielinen nimi:
MIEKKAILIJA
Alkuperäinen nimi:
Miekkailija
Ohjaus:
Klaus Härö
Pääosissa:
Märt Avandi, Ursula Ratasepp
Ikäraja:
K7
Kesto:
1h 34min

 

Miekkailija - Blu-ray

  • Jakelija: Nordisk Film
  • Tuotenumero: 1792111
  • Saatavuus: Varastossa
  • Formaatti : Blu-Ray